perjantai 26. toukokuuta 2017

Suihku - hemmottelua arjen keskellä (sis. arvonnan)



Yhteistyössä KiiltoCleanin kanssa


Aisti-suihkugeeli


Jos joku olisi joskus sanonut, että suihku tulee olemaan jossain vaiheessa elämääni tärkeä hengähdyspaikka, olisin saattanut nauraa. Joskus nimittäin jo ajatus suihkuun menemisestä ärsytti. Hiusten peseminen tuntui aikaa vievältä puuhalta, minkä hoidin vasta pakon edessä. Niin se elämä kuitenkin vie ja suihku tosiaan on yksi niistä harvoista paikoista, missä nykyään ehtii hengähtää. Missä saan olla ihan rauhassa, ihan yksi. Ilman, että jalassa roikkuu pieni kitisijä. Kuulostaako tutulta?

Lämmin suihku tuntuu ylellisyydeltä arjen keskellä. Suihkussa saan viettää edes muutaman hetken täysin omaa aikaa. Ei tarvitse olla lapsille erotuomarina, ei laittaa ruokaa, pestä pyykkiä tai hoitaa muitakaan kotitöitä. Saan olla ja nauttia lämpimästä vedestä. Olen jopa opetellut sulkemaan ajatukseni suihkun ajaksi, ainakin osittain. Yritän vain olla, rentoutua. Suihkussa en mieti seuraavan päivän kauppalistaa, lasten rikkinäisiä vaatteita tai kaaoksessa olevia kaappeja. Jossain luki joskus, että suihku on loistava paikka harjoitella hetkessä elämistä. Ja totta se on. Siinä hetkessä, lämpimän veden alla on hyvä päästää stressistä irti, nauttia rauhallisuudesta ja omasta ajasta.  

Hyvän tuoksuinen suihkusaippua kuuluu ehdottomasti olennaisena osana tuohon hemmotteluhetkeeni. Olin siis todella iloinen, kun sain testattavaksi uusia kotimaisia Aisti-suihkugeelejä, jotka sopivat tuoksunsa ja ominaisuuksiensa kannalta kruunaamaan suihkunautinnon. Aisti-suihkugeeliä on tarjolla kolmea erilaista: Lumpeen Lumo, Kehäkukan Kulta sekä Poimulehden Pisara. Sininen, lummeuutetta sisältävä Lumpeen Lumo tuoksuu ehkä hieman sporttiselle, mutta ei kuitenkaan ole ollenkaan miesmäinen, vaan virkistävän tuoksuinen. Lumpeen Lumon kerrotaan hoitavan ja virkistävän ihoa suihkussa. Keltainen Kehäkukan Kulta saa kukkaishedelmäisen tuoksunsa kehäkukkauutteesta ja lupaa kosteuttaa ja virkistää ihoa suihkun aikana. Vihreä Poimulehden Pisara tuoksuu kesäiseltä metsältä, sisältää poimulehtiuutetta ja syväpuhdistaa ja hoitaa ihoa käytön aikana.

Muru ihastui erityisesti suihkugeelien väreihin ja pirteän värikkäät pullot piristävät kyllä itseänikin. Oli melkein vaikea valita, mitä suihkugeeliä testaisin ensimmäiseksi, mutta voiton vei Poimulehden Pisara, sillä syystä tai toisesta tuoksu toi mieleeni Lapin. Suihkussa käynnin tarjoama oma aika tuntui todelliselta hemmottelulta, kun mukana oli uutta hyvän tuoksuista suihkugeeliä. 


Aisti-suihkugeeli


Ilokseni saan arpoa yhden Aisti suihkugeeli tuotepaketin, joka sisältää kaikki kolme suihkugeeliä. Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta ja jättämällä toimivan sähköpostiosoitteesi. Arvonta päättyy 7.6.2017 klo 23.00 ja voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse.  


Seuraa blogia Bloggerissa ja Facebookissa.


 

62 kommenttia:

  1. Mukaan kivaan arvontaan!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hennajenniina
    Mukaan Aisti suihkugeelien arvontaan, ihana kotimainen merkki jota itsekin ostan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  4. En ole vielä näitä kokeillut, mutta hyviltä kuulostavat!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva arvonta, mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tutulta kuulostaa juu :D
    On kyllä kivan näköiset suihkugeelit. Mukaan arvontaan.
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  7. Suihku on pop meilläkin! :) Toki myös lasten kanssa saunan jälkeen pisaroiden roiskuessa kikatuksen säestämänä. :)
    nina.auvinen @ gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana! :)
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan arvontaan. :)

    Emilykq385@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Uudet tuotteet, kiva olisi kokeilla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Purnukat ainakin iloista katseltavaa!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa todella tutulta :D Harvinaista herkkua on käydä suihkussa ilman yleisöä ja/tai kylpyhuoneen ovi suljettuna... Mukana arvonnassa! onelettavahuolella@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... tai että kukaan ei kilju oven takana äidin perään. Tuttu tunne. :)

      Poista
  13. Olisi kiva kokeilla näitä suihkugeelejä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Hehee kuulostaa niin tutulle tuo hengähdystauko suihkussa.Meikämammankin luxusta on ihanat suihkugeelit ja shamppoot:D
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Mukaan arvontaan. Kivoja piristäviä suihkujuttuja. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana �� minde_88@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana! :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa! Ihanan raikkaan näköisiä suihkugeelejä :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Piristävän värisiä tuotteita!
    Mukana arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Näitä suihkugeelejä on nyt esitelty joka puolella, joten nyt olisi kiva päästä myös testaamaan niitä! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. näitä olisi kiva kokeilla!
    ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa. Käyttöön tulisivat ilman muuta.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Ihanan pirtsakat putelit :)
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  25. Näitä olisi ihana päästä testaamaan :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana :-)
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana :) jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Onneksi olen aina ollut atoopikko jonka iho ei kestä pitkiä suihkuja! ��

    kauppi29athotmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihanan väriset pakkaukset, olisipa mukavaa päästä näitä kokeilemaan. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kiva setti :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  31. Mukaan arvontaan, Aistia ostin juuri tuota Lumpeen lumoa koko perheen käyttöön.
    - Airiina -

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  32. Kiva juttu! :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana!
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Mukaan mukavaan arvontaan =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa!

    raparperikilpikonna@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa. Seuraan blogiasi Facebook-sivujen kautta. Ihanaa olisi päästä testailemaan näitä tuotteita!

    VastaaPoista
  39. Mukana! Ihanat! :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana :)
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  41. Ihania. Minulle ihan uusia tuttavuuksia. Suihkusaippua lopussa joten olisipa mukava voittaa nämä kokeiluun :) texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana ja täytyy myöntää että uusi tuttavuus
    fromoonatoyou@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Mukana :) olisi kiva testata näitä
    stellakallio1@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana ihanien Aisti suihkugeelien arvonnassa. Ovat itselleni ihan uusia tuttavuuksia :)
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Osallistun innolla!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  48. Kokeilen arpaonneani.
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Pee
    Mukana arvonnassa.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  50. Enpä ole kokeillut! Vielä! Värikäs setti!

    Hullutellen( At)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mahtava satsi! Täti tykkää!

    Tiina

    Ilovetaide(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  52. mukana, heti käyttöön! johanna

    mutter (at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  53. Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistumisesta!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.